TAIKOJA vetäytyy kesätauolle

Kulunut kevät on ollut kaikella tavalla omalaatuinen ja aiheuttanut paljon muutoksia myös hankerintamalla. Monet tapahtumat ovat siirtyneet syyskaudelle, ja onkin toivottavaa että tuolloin kasvokkaiset tapaamiset ovat turvallisia järjestää. Samoin hankeverkoston hankkeiden monet koulutukset on jouduttu siirtämään tai järjestämään uusilla tavoilla. Hanketoimijat ja osallistujat ovat kuitenkin olleet joustavia sekä ymmärtäväisiä ja paljon suunniteltuja asioita on saatu vietyä maaliin muun muassa etäteknologioita monipuolisesti soveltaen. Kenties kevään kokemukset osoittautuvat arvokkaiksi myös vastaisuuden varalle, jos kasvokkaisiin tapaamisiin tulee jostain syystä rajoituksia tulevaisuudessa.

Viikottaiset TAITO-etäkahvit ovat osoittautuneet mitä mainioimmaksi keskustelufoorumiksi poikkeustilan aikana. Mukana on viikoittain ollut viitisentoista hankeammattilaista joko käsittelemässä jotakin tiettyä teemaa tai puhumassa yleisistä asioista. Tätä perinnettä jatkamme myös syksyllä. Useilla hankkeilla on ollut kesän kynnyksellä ohjausryhmäkokouksia, jota kautta myös koordinaatiohanke on saanut arvokasta tietoa hankkeiden toiminnoista ja esimerkiksi poikkeusolojen vaikutuksesta hankkeiden kulkuun. Tietyllä tavalla kulunut ajanjakso on avannut keskusteluyhteyksiä sekä ymmärrystä eri toimijoiden välillä ja samassa veneessä -tyyppinen ajattelu on antanut pontta yhteisien asioiden eteenpäin saattamiselle.

Uudistetun perustaitotesti.fi II-version Facebook-mainoskamppanja oli melkoinen menestys.  Kymmenen päivän aikana testivierailuja oli tehty lähes 4000, kiivaimman päivän kerätessä noin 650 käyttäjää. Facebook-mainoksen yhteydessä annetut kommentit ja testin runsaat jakokerrat osoittivat, että testi on tervetullut sekä tarpeellinen ja sen merkitys perustaitokeskustelun herättäjänä on varsin lupaava.

Koordinaatiohankkeen väki alkaa hiljalleen hankkiutua kesärientojen pariin. Mukavaa ja virkistävää kesää kaikille!

 

2+

About Mika

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *