Koordinaatiohankkeen väki tutkii yhdessä papereita.

TAIKOJA II pyysi palautetta, Taito-hankkeet antoivat

Verkoston tapaamiset ovat tarjonneet inspiroivia kohtaamisia ja tärkeää vertaistukea. Näin kertoivat Taito-hankkeiden toimijat vastatessaan palautekyselyyn huhtikuussa.

TAIKOJA II -koordinaatiohanke selvitti palautekyselyllä, ovatko Taito-ohjelmasta rahoitusta saavat hankkeet kokeneet, että koordinaatiotyöstä on ollut heille hyötyä. Kyselyssä pyydettiin muun muassa arvioita koordinaatiohankkeen tarjoamista verkostotapaamisista, koulutuksista ja viestintätoimista. Vastaajilta toivottiin myös toivomuksia kauden loppupuolen koulutussisällöiksi. Kyselyn vastausprosentti oli erittäin hyvä 44 % – kiitokset kaikille vastanneille!

Koordinaatiohankkeen tärkeimmät tehtävät

Koordinaatiohankkeen väki oli kiinnistunut kuulemaan, mitkä sen tarjoamista palveluista olivat hanketoimijoiden mielestä tärkeimpiä. Vastaajat nostivat listan kärkeen koulutuksen ja verkostoimisen, mutta myös kaikkia muita valittavissa olleita palveluita – itsearvioinnin tukea, tutkimustyötä ja hankkeiden tuloksista kertomista – pidettiin tarpeellisina.

Koordinaatiohankkeen tilaisuuksissa tapahtuneet kohtaamiset muiden toimijoiden kanssa olivat olleet vastaajille erityisen arvokkaita ja tarpeellisia. Vastaajat kertoivat myös hyödyntäneensä muiden hankkeiden tuottamia kiinnostavia materiaaleja. TAIKOJA II:n työn kannalta tämä on erittäin merkityksellinen saavutus.

Valtaosa kyselyn vastaajista oli osallistunut johonkin koordinaatiohankkeen koulutukseen tai muuhun tilaisuuteen. Reilusti yli puolet vastanneista oli osallistunut yli viiteen tilaisuuteen. Osallistumisen aktiivisuutta perusteltiin aiheiden mielenkiintoisuudella, tilaisuuksien hyödyllisyydellä ja vertaistuen mielekkyydellä. Osa myös kertoi pitävänsä verkostoitumista ylipäätään tärkeänä. Aktiivisuuden puute taas syntyy etupäässä kiireestä ja ajanpuutteesta.

Viestintätoimiin ollaan tyytyväisiä

Vastaajilta tiedusteltiin, kuinka tyytyväisiä he olivat TAIKOJA II:n eri viestintäkanavien käyttöön. Facebook- ja Twitter-viestintään oltiin erittäin tyytyväisiä. Taikoja.fi-verkkosivut ja blogi sekä suora sähköpostiviestintä saivat hiukan matalammat arviot, mutta niihinkin oltiin tyytyväisiä.

Huomattava osa vastaajista ei kuitenkaan osannut arvioida lainkaan tyytyväisyyttään koordinaatiohankkeen sosiaalisen median viestintään: tyytyväisyyttään FB-viestintään ei osannut sanoa 37 % ja Twitter-viestintään peräti 42 %. TAIKOJA II:n some-kanavat eivät siis ole toistaiseksi kovin laajasti tunnettuja, ja koordinaatiohankkeen kannattaa edelleen muistutella hanketoimijoita seuraamaan niitä.

Loppukaudella tarvitaan apua jalkautukseen

Vastaajia pyydettiin valitsemaan annetuista vaihtoehdoista aiheita, jotka kiinnostaisivat heitä koulutussisältönä loppukauden aikana. Tulosten levittäminen ja juurrutus keräsi ylivoimaisesti eniten mainintoja: 58 % vastaajista kertoi hankkeessaan olevan tarvetta koulutukselle tästä aiheesta. Toiseksi eniten toivottiin osaamisen ja kokemusten jakamista hankeverkoston kesken (47 %) ja kolmanneksi eniten aktiivista pedagogiikkaa (37 %). Aiempien kyselyjen kestosuosikki viestintä jäi hieman yllättäen tällä kertaa listalla vasta jaetulle viidennelle sijalle.

Vastaajilla oli myös mahdollisuus esittää toiveita koordinaatiohankkeen loppukauden työhön. Vastauksissa toivottiin yhteisiä kokoontumisia ja kiitettiin kevään aikana toteutettuja säännöllisiä Teams-tapaamisia. Lisäksi toivottiin tukea hankkeessa kehitetyn toiminnan juurruttamiseen ja jatkorahoituksen etsimiseen.

Koordinaatiohankkeen kannattaa tarttua vastaajien toivomiin koulutusteemoihin, sillä ne sopivat elinkaareltaan erittäin hyvin juuri tähän vaiheeseen, loppukauteen. Myös vapaamuotoisen keskustelun ja kohtaamisten mahdollistaminen on edelleen tärkeää.

2+

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *