Mitä ovat korona-ajan perustaidot?

Pandemian aikaan voi olla hyödyllistä arvioida mitä perustaitoja tarvitsemme arjesta selviämiseksi. Kansainvälisen PIAAC-aikuistutkimuksen mukaan tärkeimpiä perustaitoja ovat luku-, numero-ja digitaidot, ja heikot taidot näissä voivat vaikeuttaa työelämässä, opiskelussa ja elämän taitekohdista selviytymistä. Riittävätkö nämä myös kriisin keskellä vai olisiko nyt tärkeää esimerkiksi oppia toimimaan muuttuvissa tilanteissa?

Perustaitoja mittaavan aikuistutkimuksen uusimmassa vaiheessa kolmanneksi perustaidoksi on nostettu adaptiivinen ongelmanratkaisutaito, mikä tarkoittaa taitoa ratkaista useita ja odottamattomia ongelmia teknologiaa hyödyntämällä. Adaptiivinen on luova, uusiin tilanteisiin sopeutuva ja oppimiskykyinen. Ehkä pandemia on vaatinut meiltä juuri adaptiivisia ongelmanratkaisutaitoja.

COVID19-pandemian aika on pakottanut meidät digiloikkaan ja verkkovälitteisiin toimintatapoihin. Samalla se on palauttanut meidät perustarpeiden turvaamiseen liittyvien perustaitojen kuten terveydestä huolehtimisen äärelle. Yhteenkuuluvuus ja itsensä toteuttaminen kuuluvat myös ihmisen perustarpeisiin, joihin on nyt pyritty vastaamaan vuorovaikutusta ja luovaa tekemistä mahdollistavilla innovaatioilla.

Sopeutumiskykyä ja oppimaan oppimista

Pandemia on todennäköisesti opettanut meille myös uudenlaisia arjen perustaitoja, mutta mitä? Poikkeustilanteisiin varautumista ja sopeutumiskykyä, vai kekseliästä ongelmanratkaisukykyä ja kriittistä ajattelua?

Maailman talousfoorumi on listannut tärkeimmiksi nykypäivän taidoiksi kompleksisen ongelmanratkaisukyvyn, kriittisen ajattelun ja luovuuden. Brittiläinen tutkimus listaa perustaitoihin myös terveydelliset, taloudelliset, sosiaaliset ja aktiivista osallistumista mahdollistavat kyvyt. Tutkimushankkeessamme haastatellut suomalaiset määrittelivät perustaidoiksi esimerkiksi olennaisen hahmottamisen taidot, oppimaan oppimisen taidot, vuorovaikutustaidot, mediakriittisyyden ja oma-aloitteisuuden taidot.

Käsitys arjen tärkeimmistä perustaidoista muuttuu ajassa ja ympäristöissä. Kriisien ja epävarmuuksien aikana taidoissa näyttää korostuvan perustarpeisiin kuten turvallisuuteen vastaaminen. Lisäksi jokaisen ihmisen erilainen arki määrittää siinä tarvittavia taitoja.

Pandemian aika voidaan nähdä oppimisympäristönä, jossa jokainen joutuu arvioimaan omat perustaitonsa siinä selviämiseksi ja mahdollisesti määrittelemään ne uudelleen. Arjessa osattavia perustaitoja ei voida määritellä pysyvästi eikä ulkoapäin, koska niihin vaikuttavat sekä jatkuvasti muuttuva arki että jokaisen oma viitekehys tarpeineen. Ainoa varma tekijä on jatkuva muutos, joka saa liikkeelle oppimaan oppimista.

 

 

 

0

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *