Lukutaidon pitkä taival Suomessa


Tänään vietetään vuoden 2020 lukuviikon viimeistä päivää. Toki lukemisen monet muodot jatkuvat tästä eteenpäinkin, sillä varsinkin tämän ajan poikkeusoloissa lukeminen korostuu monen arjessa.

Lukemisen historia on ollut maassamme pitkä ja tie yhdeksi maailman lukutaitoisimpia maita ei ole ollut ohdakkeeton. Keskiajan Euroopassa lukutaito oli pitkälti kirkonmiesten omaisuutta –  kirjat olivat käsinkirjoitettuja, kalliita ja useimmiten latinaksi, eikä niiden sisältöä olisi voitu ajatella suoraan käsikirjoituksesta rahvaan luettavaksi ja tulkittavaksi. Reformaatio, eli uskonpuhdistus tapahtui paljolti samaan aikaan yleistyneen kirjapainotaidon ansiosta. Vaikka Ruotsin, jonka alaisuuteen Suomikin tuolloin kuului, valtionjohto oli asettanut luterilaisuuteen siirtymiselle runsaasti valtapoliittisia tavoitteita, nähtiin samalla tärkeäksi Raamatun oppien julkaiseminen rahvaan omalla kielellä. Vuoden 1686 kirkkolaki edellytti lukutaitoa kaikilta aviosäätyyn haluavilta ja Katekismuksen, eli kristillisen opin tiivistelmän lukutaitoa kuulusteltiin tämä jälkeen muun muassa lukukinkereillä.

Suomenkielinen rahvas ei kokenut tätä tarjottua oppia aina tervetulleena. Kansan oli vaikea nähdä lukutaidon soveltamiseen konkreettisia hyötyjä, kun muita suomenkielisiä tekstejä ei ollut saatavilla ja Katekismuksen tekstinkin oppi mekaanisesti toiston ja ulkomuistin avulla. 1700-luku toi mukanaan runsaasti kansaa sivistäviä instituutioita, kuten pitäjänkoulut ja rippikoulun, mutta Isonvihan aika kirjapainojen evakuoimisineen jarrutti kirjojen ja lehtien tuottamista. Lukutaidolle tuli enemmän käyttöä vasta 1800-luvun alkupuolella, kun rahvaalle alettiin perustaa kansankirjastoja ja ensimmäiset suomenkieliset sanomalehdet näkivät päivänvalon. Valistusnäkemykset yhdistettynä suomalaisuusaatteeseen antoivat säätyläisille sysäyksen myös rahvaan sivistyspyrkimyksiin. 

Huolimatta laki- ja asetusuudistuksista, lukutaidon yleistyminen ei maassamme edennyt mitenkään tasaisesti. Siinä missä lukutaito oli aiemmin ollut pelkästään säätyläisten etuoikeus, nyt lukutaidossa näkyi rahvaan keskuudessa myös alueellisia eroja, sillä opetusta ei ollut mahdollista tarjota tehokkaasti koko maan laajuudessa. Vuoden 1866 kansakouluasetus vei Suomen lähemmäksi yhtenäiskulttuuria myös lukutaidossa, vaikkakin taloudelliset syyt monesti estivätkin koulujen yleistymisen joka puolella. Myös suomalaisten kirjoitustaito alkoi hiljalleen kehittyä, sillä vielä 1800-luvun lopussa kirjoitustaito oli melko harvinaista. Vuonna 1921 oppivelvollisuuslaki saattoi suomalaiset tehokkaasti lukutaidon opetuksen piiriin.

Lopuksi lukuvinkki juuri vuoteen 1921 sijoittuvasta tarinasta. Säätyläistaustaisen Karl Axel Björkin tutkimukset Suomen nuoren itsenäisyyden ajan Helsingissä tarjoavat jännityksen lisäksi myös oivallista ajankuvaa. Virpi Hämeen-Anttila (2014): Yön sydän on jäätä.

Lisälukemista aiheesta:

Pentikäinen, J. et al.: Oikeinkirjoituksesta monilukutaitoon: Suomalainen kirjoittamisen opetus ennen ja nyt.

Malinen, Kimmo –  Kirkko, kansanopetus ja kasvatus

Sarsila Juhani – Kirja suomalaista sivistämässä

Vainio-Korhonen, Kirsi – Oppimisvaikeudet ja lukutaidottomuus 1800-luvun alkupuolen Suomessa

0

About Mika

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *