TAIKOJA-tiimi kokoontui Tampereella

TAIKOJAn hanketiimi kerääntyi Tampereen yliopistolle suunnittelemaan tulevan syksyn tapahtumia. Myös kevään viimeisimmät tapahtumat käytiin läpi. Verkoston hankkeiden ohjausryhmäkokouksien kautta tiimi on saanut runsaasti hyödyllistä tietoa hankkeiden tarpeista ja haasteista. Esimerkiksi sidosryhmien tavoittaminen ja sitouttaminen mukaan toimintaan on haastavaa monissa hankepilotoinneissa. Hankeverkosto on ollut aktiivisesti mukana TAIKOJAn tapaamisissa ja tapahtumajärjestelyissä, kuten taannoisilla kirjastopäivillä Helsingissä. 

Seuraava verkostotapaaminen järjestään syyskuun 19. päivä Helsingissä ja aiheena on hankkeiden itsearvioinnin tavat ja mahdollisuudet. Myös muita tapahtumia ja yhteistä toimintaa on tulossa syksylle. TAIKOJA muun muassa järjestää toimintaa lukutaitoviikolle 2.-8.9.2019. Samoin Työelämän digitaitoja tutormallilla -hankkeen kanssa yhteistyössä järjestettävän Digivirta – Työelämän perustaidot -seminaarin (30.10.2019) ja sitä seuraavan verkostotapaamisen suunnittelu on hyvässä mallissa. 

 

About Mika

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *